Muotoilua
Palojen muotoilu jatkuu, tarkoituksena päästä lähiaikoina liimaamaan ne yhteen.

Lavan muotoilu onnistui ihan hyvin, muoto miellyttää silmää. Yläkulmassa näkyvä naulanreikä pitää jollain järkevällä tavalla saada vielä pois. Virittimien reikiä porattaessa puuta lohkesi hieman reikien vierestä. Lohkeamat jäävät onneksi virittimien alle piiloon. Kaularaudan pääkin on saatu esiin.

Kuvassa siipipalat pyöristettyinä. Jyrsin liikkui vähän hitaanlaisesti osaamattomissa käsissä, siiät tummenemat. Pitää jossain välissä poistaa ne. Sarvien päät olivat hieman ongelmalliset jyrsiä, jätin niidenkin lopullisen muotoilun käsin tehtäväksi myöhemmin.

Kuvassa paloja soviteltu vierekkäin. Kyllä se siitä kaiketi joskus valmistuu!

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home